Keisarinmänty ja Paavolan tammi

Teen yleensä joka kesä juhannuksen tietämillä lomareissun Etelä-Suomeen lounaisrannikolle ja saaristoon. Tänä kesänä ajoreitti kulki niin, että minulle avautui mahdollisuus käydä menomatkalla tervehtimässä kahta erityistä ystävää. En ollut tavannut kumpaakaan koskaan, mutta olin aivan varma, että nämä kaksi todellakin olivat lämpimästi ja uskollisesti ikuisia ystäviäni. Olin jo etukäteen innoissani tästä tapaamisesta ja lähdin matkaan hyvin […]

Aartheita pukkaa

Son tullu se aika vuesta ko maa ja puut pukkaavat villinä vihreää ilmoile. Mahoton ko onki soma ihhailla, nuuhkia ja maistella Luonto-Äitin tuohreita antimia. Kevhääla kaikki kasvit ja lehet on täynä parantavvaa voimaa, nyt niitä kannattas koota taltheen ja säilöä talven varale. Terhveys ja hyvinvointi lähtevät luonnosta. Luonto-Äitin ruoka- ja lääkekaappi ei ehy. No tietenki […]

Kireitä siimoja

Kalastus on ihanaa! Olen kalastanut pikkutytöstä asti, jo ennen kouluikää olin kesäisin päivät pitkät virvelöimässä järven rannoilla ja osasin myös itse irrottaa kalan, suolistaa ja siivota sen. Enimmäkseen kalasaaliit olivat ahvenia, mutta taltutinpa joskus rannalle myös mojovia haukia. Ennen kalastus kuului luonnollisena ja itsestään selvänä puuhana Lapissa asuvien arkeen, sitä ei pidetty minään erityisenä harrastuksena, […]