Paljain jaloin parempaan

Sinun varpaasi ovat viisaat. Uskotko? Älä usko, sillä ei kannata uskoa mitään ennen kuin on ihan itse kokenut asian ja viimeisessäkin hermonpäässään sisäistänyt sen itselleen todeksi. Sitten juttu on totta Sinulle… mutta ei ehkä jollekin muulle. Totuus on olemassa, mutta se tahtoo värittyä ja venyä riippuen siitä, kuka sitä kokee. Sama se, pitäköön kukin oman totuutensa, kunhan ei tyrkytä sitä muille, eikä totuutensa varjolla ikinä vahingoita mitään eikä ketään millään tavalla. No siinäpä tuli päivän ajatelma, nyt sukelletaan aiheeseen, avojaloin kävelyyn.

Minun varpaani ovat uteliaat, ne tahtovat ulkoilla mahdollisimman paljon. Niinpä marssin kesällä ilman kenkiä. Jalat johdattavat aina oikeaan paikkaan, kun antaa niiden viedä. Kokeileppa. Ota kengät pois ja tunnustele maata. Ruohikkoa, hiekkaa, sammalta, kiven pintaa, viileää savea, virtaavaa vettä… luonto ja maailma aukeavat uudella, merkityksellisellä tavalla, kun antaa jalkojen tunnustella ja ohjata. Suosittelen lämpimästi tutustumaan paljasjalkailuun. Se on mahtavaa. Tähän hienoon harrastukseen minut innosti eräs ystäväni, kokenut paljasjalkailija ja kalevalainen jäsenkorjaaja. Kun hän selosti ryhdistä, tasapainosta ja paljasjalkailun hyvää tekevistä vaikutuksista, ymmärsin kuunnella tarkoin.

Paljasjalkailu on hohdokasta ja terveellistä, se tukee ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia vahvasti. Jaloissa on paljon lihaksia ja hermopäätteitä, ne kaikki saavat työtä ja aktivoituvat. Nilkan asento- ja liiketuntu vahvistuvat, tasapaino paranee, verenkierto elpyy ja oikeanlainen askellus alkaa muotoutua, jos se on ollut kadoksissa. Jalkapohjan ihotunnolla on tärkeä merkitys pystyasennon säätelyssä ja tasapainossa. Suora yhteys jalkapohjista aivoihin eheyttää koko kehoa. Omaan kokemukseen nojautuen voin sanoa, että ryhti paranee ja kaikenlainen valppaus lisääntyy. Ja mikä ihanaa ja todellakin kokemisen arvoista: paljain jaloin kulkiessa on ikään kuin enemmän yhtä maaäidin kanssa, maaemon lapsi.

Nyt mie kehotan Sinua ottamaan kengät ja sukat pois. Lähdetään tutkimaan tätä ihmeellistä ja kaunista maailmaa paljain varpain.

Hiekkarannoilta on turvallista ja mukava aloittaa paljasjalkailun opettelu. Miten upea onkaan upottaa varpaat lämpimään hiekkaan, tunnustella ja aistia. Tai kuumana päivänä kaivaa jaloille viileä kolo märkään hiekkaan, tuntea iholla aurinko ja tuuli, jalkojen alla lempeä maa.

Aallot kohisevat ja liplattavat, mitä ne Sinulle kertovat? Vievätkö ne Sinut lapsuuden kesään? Kun olet tutustunut jaloillasi rannan hiekkaan, kävele vähän kauemmaksi, metsän rajaan ja tähyile suuria laakeita kiviä.

Nouse lämpimän kiven pinnalle, ihaile värejä ja muotoja, tunnustele karheaa kivijäkälää. Mistä väreistä varpaasi pitävät?

Kivien pinnat ovat aivan oma maailmansa, niin hienoja sävyjä ja muotoja, kuin taideteoksia. Päästä jalkasi tutkimaan värien paljoutta. Kivien pinnalla on Sinulle karttoja, uusia seutuja valloitettavaksi. Anna jalkojesi nauttia matkasta.

Kuivilta kiviltä siirry vähän vaativampaan, vesirajan märälle kivelle.

Nyt ole varovainen, sillä märkä kivi voi olla paikoin petollisen liukas. Etene hitaasti ja tunnustellen, ole tarkkaavainen. Kiven pinnalta löydät täyteläisiä, tummia ja kimaltavia värisävyjä, jotka lomittuvat toinen toisiinsa hienosti. Huomaatko?

Varpaat etsivät tukea, on oltava valppaana, edettävä tunnustellen. Tämä on hyvää harjoitusta jaloille ja keholle. Kun olet saanut tuntuman rannan viileistä, liukkaista kivistä, huuhtele jalat, kuivaa hyvin ja laita tukevapohjaiset kengät. Seuraava kohde vaatii kokeneeltakin paljasjalkailijalta vaelluskenkiä.

Nousemme tunturin kivirakalle.

Tänne en suosittele lähtemään ilman kenkiä. Kivirakan teräväsärmäiset, jalan alla keikahtelevat lohkareet vaativat kulkijalta keskittymistä. Jos olet jo kokenut paljasjalkailija, voit hetken kokeilla avojaloin vaeltamista kuivalla ilmalla. Sadesäällä pysyttele mielummin polulla ja pidä vaelluskengät jalassa. Tunturi ei sääli ketään, se on ankara ja ehdoton. Tunturi ei kysele, se vain on. Se pesee Sinun mielesi putipuhtaaksi ja antaa Sinulle rauhansa. Ja voimansa.

Kun olet eheytynyt ja voimaantunut tunturin tuulessa, laskeudu alas suojaisaan kuruun. Istahda tunturipuron rantaan ja kuuntele.

Ota kengät pois, sujauta paljaat jalat tunturipuron solinaan. Se tuntuu uskomattoman virkistävältä. Vesi hieroo jalkaterät eläväisiksi. Puro on kuin iloinen pulputtaja ja tuo ilo tarttuu Sinuunkin. Purolla on paljon asiaa, tarpeeksi kauan kun maltat vain kuunnella ja katsella, puron kirkkaus häivyttää huolet ja murheet mielestäsi. Mutta älä vilustuta itseäsi, tunturipurojen vesi on hyvin kylmää, nosta jalkasi aurinkoon sammaleelle lämpiämään.

Jatka matkaa paljasjaloin pitkin puron rantaa ja sitten laske jalkasi seisovaan veteen, se tuntuu erilaiseslta kuin puro. Lempeämmältä, tyynnyttävältä ja vesi heijastaa huikean kauniita värejä. Rahkasammal viihtyy vedessä, se on puhdistava kasvi, antibakteerinen. Kun huljuttelet jalkoja rahkasammal-lammessa, saat samalla hoitavan jalkakylvyn. Tässä kuvan suolammessa kasvaa suopursua, nahkajäkälää ja rahkasammalta.

Sitten siirymme taas isommille vesille, lampien ja järvien rantaan.

Olet varmasti kävellyt järven pohjaa, miltä se tuntuu? Hiekkapohja on turvallinen ja helppo, mutta mutainen järvenpohja on mielenkiintoinen kokemus. Etsi kotisi lähettyviltä erilaisia vesistöjä ja kokeile. Muta tursuu varpaiden välistä ja mieleen nousee pieni huoli, että mitä mudan alla on… terävä kivi, lasinsiru, iso kuoriainen? Silti ehdotan Sinulle mutakävelyä, sekä järven pohjavelliä, että ranta- ja suomutaa. Ole tarkkana, tunnustele varpailla ensin. Muta on hyväksi iholle ja tuntuu viileältä ja pehmeältä jalan alla.

Pitkokset on tehty kävelyä varten, mutta missä on kulkenut paljon ihmisiä, siellä on myös roskaa, valitettavasti. Kävele kaikin mokomin pitkoksia paljain varpain, kulunut puu on miellyttävän sileä askeltaa. Katsele kuitenkin tarkasti mihin jalkasi lasket, ettet saa terävää naulankantaa, tikkua tai lasinsirua kantapäähäsi.

Sateella pitkokset ovat liukkaita. Paljain jaloin on melkeinpä turvallisempaa tallustaa märillä tai hieman jäisillä pitkoksilla, koska tasapaino ja askeltuntuma on parempi ilman kenkiä. Kun olet kokenut paljasjalkailija, syksy on huikeaa aikaa tuntea miten maaäiti kallistuu talveen. Syksyllä löytää hauskoja lämpimiä kohtia sammaleesta ja kivistä.

Mikä onkaan voimauttavampaa, kuin tunturireitti avojaloin. Vaellusreittejä on hauska kävellä, tosin on taas muistettava, että missä ihmisiä, siellä roskia. Voi, tulisipa se päivä, ettei yksikään ihminen jättäisi ainuttakaan roskaa mihinkään lojumaan, vaan veisi takaisin kaikki kääreet ja pakkaukset, mitä on luontoon kantanut ja lajittelisi jättensä asianmukaisesti! Tee Sinä ainakin niin ja opeta vastuullinen roskaton vaeltaminen lapsillesikin. Lämmin kiitos!

Koska paljasjalkailu on erittäin terveellistä ja nouseva trendi, Manner-Euroopassa on jo ihan tähän tarkoitukseen rakennettuja polkuja, paljasjalkareittejä. Lapin maasto on ilman rakennettuja reittejäkin täydellisen hieno avojaloin kulkemiseen. Meillä on vielä suhteellisen puhdasta ja metsät ovat enimmäkseen helppokulkuisia kankaita, eivät louhikkoisia ryteiköitä, kuten usein etelämmässä.

Jäkäläisistä kallioista minun täytyy Sinua varoittaa, jos ne ovat hiukkasenkin kosteita, ne ovat liukkaita kuin jää. Ja sitten vielä toinen asia… Palleroporonjäkälän ja muidenkin jäkälien suloista kasvustoa ei pidä möyhentää ja raastaa, sillä se uusiutuu kallioilla todella hitaasti, alle millin vuodessa. Suosittelen, ettet mene jäkäläkallioille ollenkaan, äläkä päästä sinne muitakaan, tai pysy tarkasti polulla. Kallion kauniita jäkäliä on ihana ihailla, mutta jos siellä oleillaan ja talsitaan, niin kohtapa ei ole jäkälistä tietoakaan. Annetaan jäkälien kasvaa.

Yksi kaikkein otollisimpia paikkoja olla paljain varpain on kasvimaa. Sitä aivan sielunsopukassaan asti tuntee olevansa luontoäidin pikkuapulainen, kun avojaloin möyrii pellolla ja kitkee kasvimaata, siinä on jotakin vastustamatonta elämän ja kesän tuntua. Hellejakson aikaan mullan pinta saattaa päivällä olla polttavan kuumaa, silloin on pakko laittaa hetkeksi kesätossut suojamaan jalkapohjia. Jos Sinulla on kasvimaa, ole ihmeessä siellä avojaloin. Pihanrakentajille muuten vihjeeksi, että hoidettu kasvimaa on valtavan hyödyllinen ja kaunis, paljon hyödyllisempi ja kauniimpi kuin nurmikko…

Minun suosikkipaikka paljasjalkailuun on Lapin jänkkä ja rahkasammalmättäikkö. Voi pehmeyttä, voi tuoksua ja voi kauneutta! Suot ovat vaikuttavimpia ja hienoimpia maisemia mitä tiedän. Ja kun kumartuu läheltä katsomaan, mättäät ovat täynnä häkellyttävän hienostuneita värisävyjä.

Meillä Länsi-Lapissa suo ei ole jänkä vaan jänkkä. Kun tulet Lappiin, ehdotan että menet jänkälle, otat kengät pois, kuuntelet, katselet ja haistelet. Luulen, että rakastut tähän kokemukseen. Näkymä ja tuoksu ovat unohtumattomat.

Nyt annan Sinulle vinkin. Tunnetko vanamoa? Etsi jostakin lähimetsästäsi tai niityn reunalta lahopökkelön päältä vanamokasvusto, löydät sen kyllä, ainakin kukinnan aikaan. Vanamo kasvaa koko Suomessa, se on ennen ollut hyvin yleinen, mutta nyt tehometsätalouden aikaan se on taantunut merkittävästi. Vanamo viihtyy vanhoissa metsissä ja kukkii kesä-heinäkuussa.

No niin, oletko koskaan kumartunut haistelemaan vanamon kukkaa? Ah, mitä tuoksun hurmaa! Kun olet löytänyt kukkivat vanamot, tee uusi retki ja lähde liikkeelle avojaloin iltayöllä. Hiivi hiljaa, ettet häiritse metsän rauhaa, kuuntele, katsele ja aisti. Vanamomättäällä polvistu maahan, haistele ja hengitä syvään vanamon tuoksua, kuuntele herkällä korvalla. Anna tuoksun ja tunnelman viedä. Jos olet niitä luontoihmisiä, jotka ajattelevat keijukaisia ja luonnonhenkiä olevan olemassa ja tahtoisit heitä kohdata, niin iltayön taikahetkellä vanamon tuoksussa metsän kansa on lähempänä kuin arvaatkaan.

Etelä-Suomessa voi paljasjalkailla oikein mainiosti, katsot vain paikan, ettet satuta lasinsiruun tai muuten sotke jalkojasi. Tuttu pihapiennar on hyvä harjoittelupaikka. Eikö olisikin lumoavaa kulkea paljain varpain kuvan scillakasvustossa? Houkuttelevaa, mutta jos sinulla on herkkä iho, pidä tossut jalassa. Scilla eli idänsinililja on hieman myrkyllinen ja saattaa ärsyttää ihoa. Yleiseksi ohjeeksi voisin sanoa, että opettele tuntemaan kasveja, kulje herkin askelin ja varoen, ettei yksikään kukka murru, ja ota aina aikaa kumartua kukkien puoleen.

Etelä-Suomen parhaimpia paikkoja avojaloin kulkemiseen ovat saariston vastustamattomat silokalliot.

Tässäpä on yksi kauneimmista kuvistani, tästä tulee mieleen Edelfeltin maalaus. Vietin juhannusta ystävien kanssa heidän isolla veneellään Rymättylän saaristossa ja perheen esikoispoika, selvästi luonnontieteilijän alku, oli jo heti aamutuimaan tutkimassa rannan ötököitä. Lämmin silokallio on paljaan jalan alla yhtä kesän juhlaa ja ihan parasta kaiken ikäisille. Aurinko, meri ja silokalliot, meren äänet ja tuoksut, hiekkarantojen käkkyrämännyt ja kaislikot, kyllä ne ovat viehkeitä. Jo viikko paljasjaloin näissä maisemissa antaa virtaa ja voimaa pitkäksi aikaa. Tietenkin pitää muistaa punkit, niitä riittää. Kamerani linssillekin tuli yksi esittäytymään. Suurennettuna kun sain sitä seurata, niin onhan se vaarallisen oloinen peijooni, verenhimoisempi kuin Lapin sääsket ja mäkärät yhteensä. Varovaisuus ja jokailtaiset punkkitarkistukset, näillä neuvoilla saaristosta selviää ehjin nahoin takaisin Lapin tuntureille.

Vielä heinäkuussa meillä täällä Lapissa Muonion korkeudella aurinko möllöttää taivaalla läpi yön, vasta elokuussa se alkaa kunnolla sukellella horisontin taakse. Yöttömän yön hämy ja elokuisten iltojen kajo ovat tuntureilla ihanaa aikaa nauttia paljasjalkailusta. Elokuussa yöaikaan polut ovat jo mukavan viileitä.

Jos polkujen kylmyys ja epätasaisuus häiritsevät, kokeile paljasjalkakenkiä tai -tossuja. Ne ovat hyvä lisä avojaloin retkeilevälle ja niillä saa paljasjalkailuun helppoutta ja turvallisuutta. Paljasjalkatossuilla voi myös pidentää kautta viileään syksyyn asti. Vaikka sinulla olisikin tällaiset kengät, ole silti aivan avojaloin mahdollisimman paljon. Ihotuntuma on tärkeä.

Välillä on hyvä ottaa haasteita, juurakkopolku on tarkkaavaisen paljasjalkailijan rata. Keskittyminen ja hetkessä hereillä askeltaminen selvittää aivan huomaamatta päätä ja mieltä. Juurakkopoluilla tulee vahva ja juureva olo.

Sateenkaaren päässä on aarre. Näin on, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on aarre, jonne kannattaa paljasjalkailijankin suunnata. Ne elämän aarteet löytää parhaiten, kun antaa jalkojen johdattaa. Kiitos Sinulle, kun luit juttuni. Toivottavasti innostin sinut ottamaan kengät hetkeksi pois ja viemään varpaasi ulkoilemaan.