Vuonna 1860 Elias Lönnrotilla, Suomen kasvitieteen uranuurtajalla oli pulma. Mikä suomalaiseksi nimeksi tarunhohtoiselle kasville, enkelten yrtille Angelica archangelicalle? Tämä komea ja kookas, roteva putkikasvi oli niin merkittävä rohto ja ruoka, sekä kaikilta vaikutuksiltaan niin erinomainen ja voimakas, että pitäisihän sillä olla vaikuttava nimikin. Elias päätti nimetä kasvin Kalevalan mahtihahmon Väinämöisen mukaan Väinönputkeksi.
Väinönputki, enkelten yrtti on tainnut pelastaa Lapinmaan asukkaat useammin kuin kerran. Keskiajalla Euroopassa jylläsi kauhea paiserutto ja Lapissakin kuolema korjasi väestöä kovalla kouralla. Kertomuksen mukaan Varanginvuonolla majaileva norjalainen munkki sai silloin unessa näyn, että itse arkkienkeli Gabriel laskeutui hänen eteensä. Arkkienkeli vei hänet vuonon rantaan ja osoitti kasvin jolla ruton voisi parantaa. Munkki ryhtyi heti tuumasta toimeen ja niin tästä erityisestä enkelten yrtistä kehkeytyi tärkeä ruttolääke koko Euroopan alueelle.
Väinönputkea on osattu pohjolassa käyttää kauan, se on saamelaisten ikiaikainen villivihannes. Sitä syötiin ihan tuoreeltaan, varret kuorittiin ja popsittiin keväisenä herkkuna. Väinönputkesta tehtiin monenlaisia ruokia, yksi tärkeimmistä oli kombo. Ruodit ja lehtimassa kiehautettiin miedossa suolavedessä ja sekoitettiin poronmaitoon. Tämä paksu seos kääräistiin suoliliepeisiin ja jätetiin säilöön lähteisiin. Kun poroeloa siirrettiin talvilaitumilta kesämaille, odottivat makoisat ja ravintorikkaat kombot, väinönputkijuustonyssäkät nälkäisiä kulkijoita matkan varren kaltioissa. Kuivattuja väinönputken juuria pureskeltiin suurin piirtein kaikkiin vaivoihin ja suojelukseen, jopa sydänsuruihin ja onnea tuottamaan. Ihan oikeassa Lapin ihmiset olivat, väinönputki todellakin auttaa. Siinä on paljon C-vitamiinia ja saamenmaan asukkaat säästyivät muun muassa keripukilta. Saamelaiset eivät kutsuneet ruokakasviaan enkelten yrtiksi tai väinönputkeksi vaan ihmisenputkeksi.
Nyt ne taas nousevat, heti lumen sulettua väinönputket tunkevat vastustamattomalla voimalla esiin ja aivan julistavat ilmoille terveyttä ja vahvaa elämää… Sinun tarvitsee vain kerran tarkasti katsella ja koskettaa, haistaa ja maistaa väinönputkea, niin tunnet sen aina. Sen aromi on jäljittelemätön. Karhunputkeen tai meriputkeen sen voisi huolimattomasti katsoen sekoittaa. Karhunputki on hontelompi, sen päättölehdykät eivät ole liuskaiset ja sen ruoti on kourumainen, kukka harsumpi, litteämpi ja punertava. Meriputki kasvaa rannikoilla ja haisee pahalle, se on väriltään hieman sinertävämpi ja kasvultaan matalampi, eikä kelpaa ravinnoksi. Väinönputken ihana ja miellyttävä tuoksu johtuu kumariinista, mitä ei muissa putkissa juuri ole. Koiranputki ja väinönputki ovat niin erilaisia, että niitä ei voi sekoittaa unissakaan. Kaikille tuttu vuohenputki on matalakasvuinen, rikkaruohoksi haukuttu herkullinen villivihannes. Vaarallisesti myrkyllinen sarjakukkainen myrkkykeiso on helposti erotettavissa väinönputkesta. Ikävä tulokas jättiputki on myös aivan omanlaisensa ja sen tunnistaa ensinäkemältä. Putket vaativat pientä paneutumista, mutta ovat helposti opittavissa.
Väinönputkesta käytetään kaikki osat, nuoret varret ja lehdet, siemenet ja juurakko. Sitä voi käyttää vaikka mihin, tuoreena ja kuivattuna, piirakoihin, hilloihin, keittoihin, kiisseleihin, taikinoihin, karamelleihin, leivän päälle yrttivoissa, mausteeksi kalaruokiin, siitä saa juhlavaa siirappia jäätelön päälle, se on superhyvää rahkaleivonnaisissa ja siitä voi uuttaa ihan parasta kesäjuomaa. Väinönputki on hyvin monipuolinen kasvi, mutta samaan hengenvetoon on sanottava, että se on voimakas myös. Siispä pakollinen varoituksen sana: väinönputkea ei saa käyttää ylenmäärin, koska se voi kiihottaa keskushermostoa. Herkkähipiäisen iholle joutuessaan se voi aiheuttaa auringonvalossa ihottumaa. Raskaana olevien tai diabeetikkojen on myös syytä väistää tätä mahtikasvia, koska se lisää sokerineritystä.
Väinönputki on Lapin alkuperäiskasvi. Se kasvaa kosteikoissa ja vesistöjen äärellä, kukkavarsi saattaa nousta miehen mittaiseksi. Väinönputki on kaksi-kolmevuotinen, aluksi se kasvattaa lehtimassaa, sitten lopulta kukkii ja siementää. Kukittuaan väinönputki kuolee ja siemenistä nousee uusi uljas sukupolvi.
Väinönputki on rauhoitettu Oulun eteläpuolella. Jos Sie satut asumaan siellä, niin älähän huoli, ”väiskiä” voi hyvin viljellä etelämmässäkin. Istuta se puutarhasi kosteimpaan paikkaan omaan rauhaan, syvämultaiseen kuohkeaan maahan. Kasvun alkuun päästyään se yleensä säilyy paikalla itsekseen kylväytyen ja ilahduttaa Sinua kauneudellaan ja monikäyttöisyydellään.
Jo viikingit ymmärsivät väinönputken arvon ja 1300-luvulta asti sitä viljeltiin luostarien puutarhoissa ympäri Eurooppaa. Suomessakin se oli apteekkirohdos vielä 1800-luvun lopussa. Antibakteerisena väinönputki tappaa pöpöjä ja estää niiden lisääntymistä. Se vahvistaa vastutuskykyä ja pitää flunssaa loitolla, se tasapainottaa vatsan toimintaa ja auttaa suolistoa esimerkiksi antibioottikuurin jälkeen. Pahanhajuista hengitystä voit raikastaa väinönputken siemeniä pureskelemalla. Vatsakivut, ripuli, kuukautiskivut ja jännitystilat, ilmavaivat ja turvotus helpottavat väinönputkea nauttimalla. Väinönputkella on hoidettu keuhkokatarria ja keuhkoputkentulehdusta. Yskän vaivatessa laita väinönputkea höyryhengitysveteen, kuumeessa juo väinönputkiteetä. Jos haluat eroon tupakasta, käänny ”väinön” puoleen, se poistaa mielitekoa sauhutteluun ja vahvistaa hermoja. Ja kun uupumus ja nuutuminen kiusaavat, hae taas ”väiskiltä” apuja. Se helpottaa stressiä, rauhoittaa, tasapainottaa ja virkistää. Se on myös lapinmiesten vanha potenssirohto ja sopii kyllä naisillekin elämäninnon nostatukseen. Voit lisätä muutaman ”väiskin” varren saunavastan sekaan. Tämä on vanha konsti halujen nostatukseen ja muutenkin iholle hyväksi. Väinönputki hoitaa atooppista ihoa ja ehkäisee tulehduksia.
Väinönputkea viljellään laajasti ympäri Euroopaa ja siitä on kehitelty satoisia lajikkeita. Mutta ”väinö” on pohjoisen rohto, se tarvitsee valoisat kesäyöt kehittyäkseen superfoodiksi. Etelän viljelty serkku ei ole lähellekään yhtä vahvasti terveysvaikutteinen kuin pohjoisen ”villiväiski”.
Kun olet saanut väinönputken viihtymään pihallasi, kerää heti keväällä siitä nuoria lehtiä ja lehtiruoteja, silppua ja pakasta. Näin Sinulla on aina tuoretta viherherkkua käytettäväksi kaikkeen ruuanlaittoon. Nuoria lehtiä voit kerätä myöhemminkin kesällä, kun uusia varsia nousee maasta. Mutta älä ota liikaa, ”väiski” tarvitsee itse lehtimassaa vahvistuakseen ja kehittyäkseen. Kun olet päässyt niin onnelliseen asemaan, että Sinulla on kukkiva ”väiski”, voit kerätä sen siemeniä, kuivata ne tai pakastaa. Ne ovat todellisia vastustuskyvyn nostattajia. Kerää sato vasta, kun siemenet ovat oikein pulleita ja väri on hieman vaalenemaan päin. Älä kuitenkaan kerää kaikkia siemeniä, jotta väinönputken lapsukaiset pääsevät kasvamaan ja tuottamaan Sinulle uutta lehtimassaa. Lopulta Sinulla on niin monta ”väiskiä”, että voit syksyllä kaivaa nuorien, kukkimattomien kasvien juurakoita esiin, pestä, paloitella ja kuivata ne talven varalle. Ja siinäpä Sinulle onkin mahtirohto. Tuoreen juurakon voit myös raastaa ja käyttää ruuan laitossa, paistoksissa ja muhennoksissa. Väinönputki maistuu kalan kanssa, piilota lehtisilppua uunikalan sisälle smetanan seassa muhimaan tai murskaa siemenet fenkolin siementen kera kalan mausteeksi. Herkullista.
Väinönputkesta tehdään valtavan paljon erilaisia tuotteita. Varsinkin Lapissa kauppojen hyllyiltä löytyy juuria ja siemeniä, siirappia, suolaa, juomia, teetä ym. tuotteita. Väinönputkituotteita on nettikaupoissa pilvin pimein. Maailmalla väinöputken aromi on tunnettu ja himoittu juttu, juuresta tislatulla öljyllä maustetaan esimerkiksi giniä ja karkkeja, siemenet ovat vermutin ja ranskalaisten munkkiliköörien pohjana.
Lapissa väinönputki eli ihmisenputki on aina ollut taikakasvi. Juurakon palaa on kannettu mukana onnenamulettina. Perimätiedon mukaan kasvavan väinönputken läheisyydessä ei kukaan pysty teeskentelemään. Vakavat keskustelut on siis parasta käydä väinönputkipöpelikössä. Väinönputkiteetä juomalla voi herkistellä intuitiivista vaistoa ja avata ns. kolmatta silmää, tietäjän kykyjä. Shamaanit ovat poltelleet kuivattua juurta piipuissaan ja sitten langenneet loveen eli matkanneet henkimaailmaan vastauksia hakemaan. Lemmenkipeän kannattaa kääräistä tavoitellun ihmisen hiuksia väinönputken juurenpalan ympärille, niin saattaapa olla, että tuo haluttu sulhas-tai morsianehdokas on kohta ovella koputtelemassa.
Toivottavasti juttuni sai Sinut innostumaan enkelten yrtistä. Suosittelen tutustumaan tähän kasviin. Jos olet käymässä Lapissa, yksi hyvä paikka nähdä väinönputki on Varkaankurun luontopolku. Kaunis reitti lähtee Yllästunturin luontokeskus Kellokkaasta.
Mie puolestani lähden nyt reissulle etelään tutkailemaan Turun saaristoa, ehkäpä seuraavan juttuni teenkin merimaisemista. Kun aloitin tämän postauksen professori Elias Lönnrotista, niin päätän myös. Minulta on joskus kysytty ketä ihmistä eniten ihailen, ja Elias nousi heti ensimmäisenä mieleen. Sammatin kylän köyhä, paljasjalkainen kerjäläispoika, hän keräsi ja kirjoitti meille Kalevalan ja paljon muuta, hänen elämäntyönsä on valtava. Miten voikin jonkun ihmisen olemuksesta säteillä jotakin niin suurta ja kirkasta? Elias antoi nimen väinönputkelle tarkkaan harkiten, mutta oman nimensä hän sai lähes vahingossa.
Sammatin kyläräätälin torphaan synty neljäs kläppi kevhäälä 1802. Ko pirtti oli pieni ja väkeä paljon, niin laitethiin äitile ja vastasyntyhneele peti piirongin alalaatikhoon ja alethiin pojale nimeä miettihmään. Veljiläki olit fiinit nimet, Adolf Fredrik ja Gustaf Edvard, pitihän vastasyntyhneelekki semmonen keksiä. Sattupa niin somasti, että naapurin emäntä oli lähössä kirkonkyläle kauppareissule. Poikakläppi pukathiin emännän kainahloon, että käythäytäppä tuota samala papin tykönä kastheessa. Lohjanjärveä ko kauppareissulaiset ylitit, nousi kova tuuli. Naapurin emäntä pölkäsi kauheasti ja unheutti vastasyntyhneele tarkotetun nimen. Ei auttanu, vaikka emäntä papin kans koitti hunteerata, unohtunnu mikä unohtunnu. Pappi hoksas, että son Eliaksen päivä, olhoon poika sitte Elias. No Sammatissa räätälintorpassa naapurin emännän hääty tunnustaa, että pojasta tuliki pelkkä Elias ko myrskyssä unohtu se vasittu nimi. Eliaksen äitiä homma kismitti, se meinasi, että jo tuon sitte olis voinu samatien kastaa vaikka Tuisku-Jaakoksi. Mutta niinkö meilä pruukathaan sanoa, ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä. Ja Elias ei ole pahentannu, son kirkastannu.
Kiitos kun luit juttuni, ihanaa kesää Sinulle! Katsotaanpa mihin matka vie ja tavataan siellä…