Luminen taikamaailma

Lumi kertoo tarinoita. Vaellus lumisessa metsässä on aina elämys, lumesta voi lukea luonnon moninaisia tapahtumia, eläinten liikkeitä, pakkasjaksojen vaihteluita ja vaikka tuulen suuntia ja voimakkuutta. Saamelaisilla on lumelle paljon eri sanoja, esimerkiksi oppas umpihanki, čearga kova kinos, seańaš maata vasten oleva raelumi, sarti lunta kerrostunut märälle pinnalle, ja monia muita kuvaavia sanoja. Luonnonlumen, taivaalta satavan lisäksi […]

Metsämieli ja mieluinen metsä ohjaavat oivallukseen

Meillä oli tänä syksynä tavattoman kaunis ruska. Metsät, tunturin rinteet ja jänkät olivat yhtä purppuran hehkua ja oranssin loimotusta. Hienoa oli astella Maaäidin punaisella matolla. Luonnossa kulkiessa hurmaantui värisinfoniasta niin, että unohti itsensä täysin ja välillä taas heräsi ihmettelemään, että jopa sie vain Maaemo ihmistä rakhauvella hellit, ko juhlamatokki etheen asettelet. Tällainen lumoutumisen tunne, uppoutuminen […]

Aurinkoa kielele ja mielele

Kesälä meilä täälä Lapissa syrjäperilä olhaan hopussa, ihmiset rukattavat pelloila ja mettissä kokoamassa ruokaa ja polttopuita talvea varten, kellarit ja pakastimet häätyy saaha täythöön ja elukoilekki särvintä. Päivät laukothaan menehmään ja melkeinpä yökki perhään. Son alkanu aurinko taas kaota taihvaanrannan taka piihloon, tarkhaan ottaen möllikkä sukelsi Pallastunturin taka seittämästoista heinäkuuta ja yötön yö päätty. Non […]

Yöttömän yön kulkijat

Tuttuun tyyliinsä kesä rynnisti taas yhdessä hujauksessa Lapin perukoille. Toukokuun 30 päivä olin vielä uimassa jäiden seassa, mutta sitten iskikin helle ja jäät haihtuivat ilmaan suurin piirtein puolessa tunnissa. Yötön yö on alkanut tuntureilla, Muonion korkeudella aurinko jää killumaan horisontin yläpuolelle 28.5. ja seuraavan kerran se sukeltaa piiloon taivaanrannan taakse 17.7. Saamme siis nauttia armaan […]

Ajatuksia ikimetsästä

Viimeiset viikot olen taas saanut olla paljon luonnossa, tuntureilla ja pilkkijärvillä. Olen hiihdellyt, istua nököttänyt auringossa puun tyvellä, nukkunut metsässä ja keitellyt aamukahvia hangella. Siinä tulee katseltua ympärilleen ja mietittyä kaikenlaista. Mikä meillä on arvokasta, harvinaista ja korvaamatonta? Vastauksen tiedät Siekin heti, kun pääset hiihtolenkille ikimetsään tai luonnontilaiselle, koskemattomalle jänkälle. Silmien edessä lepää Suomen harvinainen […]

Kajastusta – valoa tauluissa ja mielessä

Aamuisin olen usein hämmästynyt. Valo voimistuu kevättä kohden niin nopeasti ja voimalla, ettei sitä voi kun ihastuneena ihmetellä. Herään anivarhain, mutta valo onkin jo ehtinyt herätä ennen minua ja hohkaa taivaankannella, puiden latvuksissa, pilvien reunoilla ja kaikkialla valtoimenaan. Kevään tulo ja valon voimistuminen ilahduttaa joka vuosi yhä uudestaan, siihen ei kyllästy, vaikka sen on ehtinyt […]

Keppimehulla kevääseen

Keppimehu? Oikein luit, keppimehupa hyvinkin, melko kummallinen nimi juomalle. Arvaatko mikä se on, keppejä keiteltynä mehuksi? Ei ihan mutta läheltä liippaa… Miepä oitis kerron, se on havu-uutejuoma, erinomainen rohtomehu kevätväsymyksen hoitoon ja moniin muihinkin kehon remppohin juuri nyt. Jos Sinulla on omaa metsää tai saat maanomistajalta luvan, voit käydä keräilemässä keppimehun ainekset. Tähän rohtojuomaan tarvitaan […]

Kuvankaunis kaamos

Kaamos on ajanjakso, kun aurinko ei nouse lainkaan horisontin yläpuolelle napapiirin pohjoispuolella. Kaamos on sitä pidempi mitä pohjoisemmassa ollaan. Utsjoen Nuorgamissa kaamos kestää 25.11.–17.1. eli yli 51 vuorokautta. Muoniossa aurinko painuu mailleen 10.12. ja kaamos kestää 24 vuorokautta, Kittilässä se alkaa 14. 12. ja aurinko pysyy piilossa 16 vuorokautta. Hieman etelämpänä Sodankylässä kaamos kestää enää […]